Polyuretaani-pinnoitus on joustava ratkaisu

Polyuretaanipinnoite on monipuolinen materiaali lattiaan ja siitä löytyy lukuisia eri malleja toivottujen ominaisuuksien mukaan. Oikein tehty polyuretaanilattia on pitkäikäinen, kulutusta kestävä ja äänieristettynä sopii hyvin myös esimerkiksi kerrostaloasuntoihin ja kerroksissa oleviin koulurakennuksiin.
Polyuretaani on lisäksi vesitiivis, joten tämä mahdollistaa polyuretaanilattian asennuksen esimerkiksi saunaan, suihkuun, kylpyhuoneeseen tai muihin märkätiloihin.
Olemme tehneet polyuretaanilattioita jo vuosikymmenien ajan yksityisille, kouluille, yrityksille, taloyhtiöille sekä monille muille. Näet muutamia kohteitamme esimerkiksi referensseistämme. Kun tarvitset ammattitaitoista polyuretaanipinnoitusta, ota yhteyttä!
Polyuretaanipinnoitteen käyttö
Polyuretaanipinnoitetta käytetään eniten betonilattioiden pinnoittamiseen. Betonin lisäksi polyuretaani sopii myös joustavien materiaalien pinnoitukseen, kuten asfaltin tai vanerin, joita käytetään esimerkiksi varastotiloissa, teollisuustiloissa, myymälöissä ja toimistotiloissa. Muita mahdollisia käyttökohteita polyuretaanilattialle ovat mm. koulut, päiväkodit ja sairaalat.
Voit myös aina kysyä meiltä oikeaa lattiaratkaisua kohteeseesi. Asiantuntijamme auttavat sinua mielellään!
Kiiltävä tai täysin matta lattia
Ominaisuuksiltaan polyuretaanipinnoite on vertaistaan vailla! Polyuretaanimassalla saadaan lattiaan haluttu kuviointi ja pinta voidaan jättää kiiltäväksi tai lakata mataksi. Polyuretaanista löytyy erilaisia kovuusvaihtoehtoja, mikä tarkoittaa myös murtovenymien vaihtelua.
Käyttämämme polyuretaanin ominaisuudet sisältävät hyvän lian, öljyn, rasvojen, pesuaineiden, polttoaineiden, suolojen ja tilapäisesti mietojen happojen ja emästen keston. Eli polyuretaanilattia on helppo siivota ja pitää puhtaana.
Polyuretaanipinnoitteen ominaisuudet
- Pinnoitteella on M1-luokitus, eli se on sisäilmakelpoinen ratkaisu.
- Polyuretaani on liuotteeton.
- Pinnoitettu lattia on iskunkestävä ja elastinen.
- Lattia on mahdollista tehdä RAL-kartan mukaisissa väreissä ja eri kuvioinneilla.
- Kovuus- ja tiiviysaste sekä pinnan karkeus on säädettävissä kohteen mukaan.
- Pinta tasoittuu itsestään.
- Pinnan vahvuus alkaen 2 mm.
- Asennuksen yhteydessä hionta ja rouhinta toteutetaan ilman pöly- ja likahaittoja.
- Polyuretaanilattia on hyvin helppohoitoinen.
- Pinta pysyy pitävänä myös märkänä.

Miten polyuretaanipinnoite asennetaan?
Betoni- ja puupohja hiotaan ja imuroidaan.
Pohjustus tehdään 1-2 kertaa.
Ensimmäisten pohjustusten jälkeen asennetaan jalkalistat.
Jalkalistojen valmistuttua pohjustetaan vielä kerran.
Pohjustuksen valmistuttua valetaan pinta.
Pinnan valun jälkeen polyuretaanipinta lakataan: lakka kovettaa ja suojaa pinnan.
Polyuretaanipinnoite valmistuu noin 3-5 päivässä. Itse polyuretaanipinnoite on kosketuskuiva noin 10 tunnissa, kevyen liikennöinnin kestävä noin 3 vrk ja täysin kovettunut 7 vrk kuluessa.
Kuinka paljon polyuretaanipinnoite maksaa?
Polyuretaanipinnoitteen hinta vaihtelee paljon kohteen sijainnin, pinta-alan, pohjamateriaalin sekä työn vaativuuden mukaan, joten emme pysty näin antamaan yksittäistä hintaa polyuretaanipinnoitteelle. Annamme kyllä mielellämme tarjouksen kohteesi tietojen perusteella!
Ota yhteyttä tai pyydä tarjous niin laskemme polyuretaanipinnoitteen kustannukset kohteessanne
Asennamme polyuretaanilattiat noin 250km säteellä Tampereesta
Lähdemme liikeelle Lempäälästä aivan Tampereen naapurista, josta pääsemme nopeasti asennuskohteisiin. Asennamme polyuretanipinnoitteet pääsääntöisesti Suomen eteläisemmällä pallonpuoliskolla noin 250 säteellä Lempäälästä. Tämä tarkoittaa noin akselin Vaasa – Jyväskylä – Mikkeli sisäpuolta johon kuuluvat mm. Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere, Hämeenlinna, Hyvinkää, Riihimäki, Pori, Lahti ja Porvoo. Kysy tarvittaessa myös muualle Suomeen!
Kotitalousasiakas –
muista, että työmme on
kotitalousvähennys-kelpoista!
Pyydä tarjous
polyuretaanipinnoitteesta
Käyttämämme lattiapinnoitusmenetelmät
Akryyli-
pinnoitus
Akryylipinnoite on kestävä ja helppohoitoinen valinta vaativiin ja kovan kulutuksen kohteisiin.
Polyuretaani-
pinnoitus
Polyuretaani on ominaisuuksiltaan monipuolinen ja kestävä pinnoite. Soveltuu niin koville kuin joustavillekin pinnoille.
Epoksi-
pinnoitus
Epoksi on iskunkestävä ja helppohoitoinen pinnoite. Soveltuu erinomaisesti myös kotitalouden kohteisiin.
Elastomeeri-
pinnoitus
Elastomeeripinnoitettu lattia kestää kulutusta, kemikaaleja sekä jatkuvaa vesiputousta.
Polyuretaanipinnoittaminen on menetelmä, jossa lattian päälle asennetaan saumaton ja joustava pinnoite. Se suojaa alustaa kulutukselta, kosteudelta ja monilta kemikaaleilta sekä tekee lattiasta helppohoitoisen. Polyuretaanilattia soveltuu niin uudis- kuin saneerauskohteisiin, joissa halutaan pitkäikäinen ja näyttävä lattiaratkaisu.
Polyuretaanilattia soveltuu esimerkiksi teollisuustiloihin, varastoihin, myymälöihin, toimistoihin, kouluihin, päiväkoteihin, sairaaloihin sekä kotien märkätiloihin. Polyuretaanipinnoitetta voidaan asentaa betonin lisäksi myös esimerkiksi asfaltin ja vanerin päälle, kun kohde ja alusta sen mahdollistavat.
Oikein asennettu ja käyttökohteen vaatimusten mukaan valittu polyuretaanipinnoite kestää käytössä vuosia, usein jopa vuosikymmeniä. Käyttöikään vaikuttavat muun muassa lattiaan kohdistuva kuormitus, säännöllinen puhtaanapito sekä pinnoitteen oikea huolto.
Kyllä. Saumaton pinta ei kerää likaa samalla tavalla kuin saumalliset lattiaratkaisut, minkä ansiosta siivous on vaivatonta. Polyuretaanilattia kestää hyvin tavallisia pesuaineita, öljyjä, rasvoja ja muita epäpuhtauksia, joten se soveltuu myös vaativiin käyttöympäristöihin.
Kyllä. Polyuretaanilattia voidaan toteuttaa useissa RAL-värikartan mukaisissa sävyissä, ja pinnasta voidaan tehdä joko kiiltävä tai mattapintainen. Myös pinnan karheus ja muut ominaisuudet voidaan valita käyttökohteen vaatimusten mukaan.
Kyllä. Polyuretaanipinnoite on vesitiivis, minkä vuoksi sitä voidaan käyttää esimerkiksi kylpyhuoneissa, pesutiloissa, saunoissa ja muissa kosteissa tiloissa. Kohteessa on kuitenkin aina huomioitava voimassa olevat rakentamismääräykset ja vedeneristysratkaisut.
Asennusaika riippuu lattian pinta-alasta, alustan kunnosta ja kohteen vaatimuksista. Pienemmät kohteet voidaan usein toteuttaa muutamassa päivässä, kun taas laajemmat teollisuus- ja liiketilojen projektit voivat kestää pidempään. Tarkka aikataulu määritellään kohdekohtaisesti tarjousvaiheessa.
Polyuretaanilattia on epoksilattiaa joustavampi, minkä vuoksi se soveltuu hyvin kohteisiin, joissa alustassa voi esiintyä liikettä tai joissa halutaan parempi kävelymukavuus ja askeläänien vaimennus. Epoksilattia puolestaan on erittäin kova ja sopii erityisesti kohteisiin, joissa korostuvat suuri mekaaninen kulutuskestävyys ja raskas kuormitus. Oikea ratkaisu valitaan aina käyttökohteen vaatimusten perusteella.